Juontaja, kirjailija, radiojuontaja. Aina täysillä. Sitten hän teki päätöksen: hidastaa vauhtia. Ja hän kertoi siitä kirjassaan ”Un decimo di te”: ”Näin elän paremmin nykyhetkessä”
Joskus yksi askel riittää suunnan muuttamiseen. Marco Maccarinille tuo askel oli todellinen, konkreettinen: pölyisellä polulla, reppu selässä ja kaupungin melu jo kaukana takana. Vietettyään vuosia kiihkeässä tahdissa kameroiden, lavojen ja suorien radio-ohjelmien keskellä hän päätti hidastaa vauhtia. Ei paetakseen, vaan kuunnellakseen. Kuunnellakseen itseään. Kävelystä on tullut hänen uusi kompassinsa: yksinkertainen, jokapäiväinen teko, joka kuitenkin kykenee muuttumaan voimakkaaksi fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin harjoitukseksi. Kävelemällä hän on oppinut jättämään taakseen paitsi ylimääräisen aineellisen omaisuuden, myös ne sisäiset ”taakat”, jotka usein estävät meitä todella etenemästä eteenpäin. Tästä henkilökohtaisesta käänteestä on tullut myös jaettu tarina. Kirjassa *Un decimo di te* Maccarini kutoo yhteen käytännön neuvoja, muistoja ja pohdintoja, jotka ovat syntyneet askel askeleelta vanhoja teitä ja maisemia pitkin, jotka ovat muokanneet hänen käsitystään ajasta: ”Tunsin tarpeen jättää jälkeeni jotain kirjallista, jotain kestävää: se ei ole minun tapaistani, tiedän sen, ammatillisen taustani vuoksi. Olen nimittäin aina ollut tottunut työskentelemään radiossa: viestini olivat ohikiitäviä. En myöskään ole kasvanut internetin aikakaudella, jossa sanat jäävät, hyvässä ja pahassa, maailmanlaajuiseen verkkoon.”
”Otsikko viittaa kävelijän kultaiseen sääntöön: reppu ei saisi koskaan painaa enempää kuin kymmenesosa omasta ruumiinpainosta. Mutta laajemmassa merkityksessä kyse ei ole pelkästään fyysisestä asiasta: silloin tällöin voimme jättää kotiin myös ongelmamme ja selvittää, millaista on elää ja kävellä ilman sitä taakkaa.”
Miksi kannattaa aloittaa kävely?
”Koska kävellessä on paljon aikaa itselleen: se on pitkä liikkuva meditaatio. Muutaman päivän kuluttua keho tottuu kävelyyn, ja päivien kuluessa tuntuu, että kunto paranee koko ajan. Ja huomaa, että hiljaisuuteen omistettu aika on puhdistanut myös omat ajatukset.”
Parempi yksin vai seurassa?
”Useimmiten kävelen yksin: silloin pystyn keskittämään huomioni itseeni. Arkipäiväni vie minut usein jakamaan päivän monien, toisistaan hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Siksi mieluummin koen nämä kokemukset pääasiassa yksin.”
Aina se ei kuitenkaan ole yksin.
”Joillakin etapeilla minulla on ollut seurana ystäviä, kuten Corrado Fortuna, Roy Paci, Frankie hi-nrg mc ja Maccio Capatonda, ja se on ollut todella miellyttävää. Lisäksi on ollut tilaisuuksia jakaa kokemuksia ’ei-vaeltajien’ kanssa, kuten Fabrizio Biggion ja Angelo Pisani: kunnioitimme ja autoimme toisiamme, ymmärsimme toistemme tarpeita ja vuorottelimme täyden hauskanpidon hetkiä ja itsetutkiskelun hetkiä.”
Milloin tajusit tarvitsevasi ”vaellusta” syvemmässä merkityksessä, ei pelkästään fyysisesti?
” Se tapahtui vuonna 2005, kun lähdin ensimmäistä kertaa Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitille: tuolloin se oli kaukana nykyisestä suosionsa huipusta. En kertonut siitä kenellekään: se pysyi pelkästään omana kokemuksenani. Vuodesta 2016 lähtien olen sitten alkanut kertoa näistä reiteistä, ja vuosien varrella olen vienyt tuhansia ihmisiä vaeltamaan.”
Mistä tämä päätös sai alkunsa?
”Olin työelämässäni onnellisessa ja tyydyttävässä vaiheessa: takanani oli intensiivisiä vuosia TRL:n ja Festivalbarin parissa. Mutta minulla ei ollut aikaa itselleni. Elin liian kiireistä elämää. Erään ystävän isä neuvoi minua hidastamaan vauhtia. Se oli ensimmäinen kerta, kun aloin lukea merkkejä, joita vaellus minulle tarjosi. Koska olin antanut itselleni aikaa siihen.”
Palataksemme vuoteen 2005, mitä tunsit ensimmäisten kilometrien aikana?
”En ollut valmistautunut sen enempää fyysisesti kuin teknisestikään. Lähdin liian raskaalla repulla, ja ensimmäiset kilometrit olivat erittäin tuskallisia. Mutta heti alusta lähtien tapasin ihmisiä, jotka antoivat minulle arvokkaita neuvoja. Fyysinen kipu katosi muutaman päivän kuluttua, jättäen tilaa havainnoinnille ja sen ilolle, mitä olin kokemassa.”
Millaista matkan kulku oli?
”On olemassa kirjoittamaton sääntö, jonka opin omakohtaisesti: alussa on mukavaa, mutta päivän lopussa väsymys tuntuu. Toisena päivänä kerää voimia jatkaakseen matkaa. Kolmas päivä on kova koettelemus. Jos selviää siitä hetkestä, tilanne voi vain parantua. Ja kuudennesta päivästä lähtien voisi kävellä… ikuisesti”.
Onko lähestymistapasi muuttunut ajan myötä?
”Vuosien varrella olen oppinut harjoittelemaan ennen lähtöä. Se on erittäin hyödyllinen tapa välttää alkuvaiheen kipuja. Kahden kuukauden ajan ennen vaellusta yritän liikkua kolme tai neljä kertaa viikossa, jotta voin nauttia matkasta jo ensimmäisestä askeleesta lähtien”.
Yksin vaeltaminen voi pelottaa: miten olet oppinut käsittelemään yksinäisyyttä?
”Itse asiassa pidän siitä todella paljon. Jos olosuhteet ovat oikeat, yksinäisyys ei pelota: päinvastoin, siitä tulee liittolainen. Jos vaara on todellinen, on oltava varovainen. Mutta usein pelot ovat vain mielikuvituksemme tuotetta, eikä niiden pidä antaa vaikuttaa. Pelko synnyttää lisää pelkoa. Neuvoni? Jos sinun on tehtävä jotain uutta, tee se vain. Älä anna hypoteettisten riskien pysäyttää sinua.”
Mitä fyysisiä hyötyjä olet havainnut aloittamisen jälkeen?
”Kävely vähentää rasvakudosta, vaikka painoa ei aina menetetäkään: lihakset vahvistuvat ja kehosta tulee teräksinen. Määritän itseni nautiskelevaksi vaeltajaksi, en katuvaksi pyhiinvaeltajaksi: pidän siitä, että saan jakaa seurallisia hetkiä muiden kävelijöiden kanssa. Jotkut reitit, kuten Magna Via Francigena Sisiliassa, saavat sinut palaamaan kotiin muutaman kilon painavampana paikallisten vieraanvaraisuuden ansiosta.”
Kuinka hoidat kipuja ja ehkäiset loukkaantumisia?
”Se on hyvin henkilökohtainen asia. Pyhiinvaellusreiteillä, kuten Santiagoon johtavalla, myös vaivat ovat osa puhdistautumisen matkaa. Yritän kuitenkin aina ennaltaehkäistä: käytän vaseliinia rakkuloiden ehkäisyyn, kevennän reppua polvien suojelemiseksi ja hoidan jalkojani joka ilta. Teen myös henkistä työtä: yritän selvittää, voiko fyysiselle kivulle löytyä psykologinen vastine. Kivun merkityksen ymmärtäminen auttaa minua selviytymään siitä.”
Kuinka tärkeää ravitsemus on?
“ Valmistautumisessa en ole kovin tiukka, mutta matkan aikana kyllä. On ollut matkoja, kun olin yksin, jolloin valmistin ruoan etukäteen: kuivasin sen painon vähentämiseksi ja valmistin sen uudelleen matkan varrella. Alle kilon painoisessa repussa onnistuin kuljettamaan viiden päivän tarpeet säilyttäen tasapainoisen ruokavalion”.
Tulevaisuuden suunnitelmia?
“ Haluaisin tutustua paremmin Keski- ja Etelä-Italiaan: esimerkiksi Calabrian Coast to Coast -reittiin tai Cammino delle Terre Mutate -reittiin. Kävelyllä huomaa maamme kauneuden: se jää usein huomaamatta, kun ajamme sen läpi autolla. Muutaman vuoden kuluttua haaveilen myös suurten amerikkalaisten reittien, kuten Appalachian Trailin tai Pacific Crest Trailin, kiertämisestä”.
