36 joukkuetta samanaikaisesti, kuten silloin, kun televisio ei vielä määrännyt otteluiden jakamista. Ja heti kuuluu: ”Anteeksi, Ciotti…”

No niin, nouskaamme kyytiin tähän keskiviikkoon kuin Doc Brownin DeLorean-autoon ja hemmotellaan itseämme nostalgian huumassa. Matkustetaan ajassa kaukaisiin sunnuntai-iltoihin, jolloin ottelut alkoivat kaikki samaan aikaan ja televisio ei vielä voinut määrätä jaksotusta, joka oli järkevää vain ruokapöydässä. Sunnuntain, messupäivän, lisäksi jalkapalloa vietettiin vain keskiviikkoisin, joka oli pyhimmän pyhäkkö: Mestarien Cup. Pyhyys johtui siitä, että jokainen liiga ilmaisi omaa jumalaansa, vain yhtä. Nykyään maalla voi olla jopa viisi oletettua jumaluutta. Mestarien liiga on pakanallinen juhla, rave-bileet. Vain keskiviikkoisin ja sunnuntaisin, koska viikko oli kuin suklaarasia: sunnuntai-iltana sarja, maanantaina amerikkalainen elokuva, torstaina Mike’s Quiz, lauantaina varietee.

Sitten laatikko kaatui, suklaat sekoittuivat ja nyt näemme joka päivä kaikkea: jalkapalloa, elokuvia, visailuja… Mutta tällä keskiviikkona on jotain vanhaa, nykyajan vintage-viehätysvoimaa: 36 joukkuetta pelaa samaan aikaan, tulokset sekoittuvat, sarjataulukko muuttuu, korvat täyttyvät Amerin äänestä (“Anteeksi, Ciotti…”), Provenzali, Ferretti, Cucchi… Ei pikkupaloja, vaan ainutlaatuinen jouluaterian kaltainen herkkuateria, kaikkea kaikesta, puuttuu vain ankerias: Inter, Juve, Napoli ja Atalanta jahtaavat paikkaa, Mou vastaan Real, Tonali vastaan Kvara, Osimhen vastaan Haaland… Lopulta, palattuamme nykyhetkeen, toivotaan, että kaikki italialaiset joukkueet ovat vielä mukana kisassa. Il Quartetto Cetra.